Joustavuutta luonnontieteiden opetukseen, oppimisympäristöihin ja oppiainerajoihin (2 op)

Kurssi toteutetaan syyslukukaudella 2019 alkaen 1.10. ja päättyen 13.12.2019. (HUOM! Päivämäärät saattavat vielä muuttua.)

Kurssin kuvaus

Koska luonnontiede on joustavaa, se mukautuu muiden tieteenalojen sisältöihin. Kyse on samanlaisesta kaikkia hyödyntävästä vuorovaikutuksesta, jolla luonnontiede ja teknologia jo edistyvät toinen toistaan tukien. Teknologia-alojen yritykset, tutkimuslaitokset ja tiedekeskukset ovat siksi olleet luontevia matematiikan ja luonnontieteen oppimista tukevia ympäristöjä. Nyt otetaan myös humanististen ja taide-alojen oppiaineet ja niihin liittyvät luokkahuoneen ulkopuoliset oppimisympäristöt mukaan. Tällä kurssilla peruskoulun opettajat oppivat suunnittelemaan, ohjaamaan ja arvioimaan monialaista opetusta kuvataiteen, luonnontieteen ja matematiikan oppiainerajat ylittävistä ja oppimisympäristöt yhdistävistä lähtökohdista. Työskentely perustuu JYU:n OKL:n Checkpoint Leonardo (Network) -hankkeessa kehitettyihin oppimateriaaleihin, joita osallistujat tutkivat oppilaan ja opettajan näkökulmista. Kurssilla tuotetaan ja testataan oma oppimateriaali sekä reflektoidaan kokemuksia työstä. 

Keskeiset sisällöt
  • Monialaiseen opetukseen liittyvään, olemassa olevaan materiaaliin tutustuminen
  • Oman monialaisen opetuskokonaisuuden suunnittelu, toteuttaminen ja reflektointi
Toteutustapa
  • Koulutus toteutetaan etäopiskeluna verkkoympäristössä (MOOC). Koulutuksessa tutustutaan verkossa jaettaviin materiaaleihin sekä keskustellaan niistä pienryhmissä. Koulutuksen osien viitteellinen laajuus:
    • Asiantuntijavideoiden seuraamista ja kirjalliseen aineistoon tutustumista (10 h)
    • Valmiiseen materiaaliin tutustumista ja niiden pohtimista (10 h)
    • Oman opetuksen suunnittelu, toteutus ja siitä saatavien kokemusten reflektointi (30 h).

Koulutus nivotaan yhteen osallistujien oman opetuksen kanssa konkretian ja synergiaedun saavuttamiseksi ja jotta ajanpula ei estäisi koulutukseen osallistumista.

Kohderyhmä

Peruskoulun opettajat

Kurssin vastuuhenkilöt

Anssi Lindell (anssi.e.lindell(at)jyu.fi) ja Antti Lehtinen (antti.t.lehtinen(at)jyu.fi)